Jos kaikki maailman biisit pistettäisiin jonoon paremmuusjärjestykseen, niin Zombiesin "She's Not There" keikkuisi varmastikin siellä kärkipäässä. Ainakin minun listallani. Sen tarkemmasta sijoituksesta en tiedä, kun en osaa sanoa edes sitä ykköstä. Pitkään olen sitä miettinyt ja joskus luullut sen keksineenikin, mutta seuraavalla viikolla en enää olekaan ollut asiasta ihan niin varma enää. Mieli on muuttunut. Välillä tulee mieleen, että ehkä sitä maailman parasta biisiä ei sitten ole olemassakaan. Voisiko olla näin? Toisaalta olen aina ollut vähän päättämätön monissa asioissa, niin että ehkä sekin on sitten vaan siitä kiinni. Päättämättömyydestä.
Onhan niistä maailman parhaista biiseistä kaikenlaisia listojakin tehty valintaa helpottamaan. Niitä on nettikin tulvillaan. Tuhansia, ja enemmänkin. Sellasia keskustelupalstojakaan ei varmasti montaa ole, joilla ei joku olisi joskus asiaa muilta tiedustellut. Olen niihin itsekin joskus vastaillut ja aina olen laittanut eri biisit. Tänään se voisi olla vaikkapa Zombiesin "She's Not There". Huomenna asiat ovat ehkä toisin ja saattaisin pitkällisten pohdintojen jälkeen päätyä vaikka Fleetwood Macciin, joka soi tällä hetkellä taustalla. Sitä vanhempaa Fleetwood Macciä, ajalta jolloin Fleetwood Mac oli vielä (maailman paras?) bluesbändi.
Arvovaltainen ja arvostettu Rolling Stone-lehti listasi 500 maailman parasta biisiä vuonna 2004. "She's Not There" löytyi sijalta 291. Ykkösenä oli Bob Dylanin "Like A Rolling Stone" ja kakkosena Rolling Stonesin "Satisfaction". Suomalaisia ei ollut mukana.
Suomalaisia oli mukana paljonkin, kun RadioMafian kuuntelijat listasivat vuonna 1995 myös 500 maailman parasta biisiä. Tuolta listalta ei sitten taas löytynyt Zombiesia ollenkaan. Jos ei Cranberriesin Zombie-nimistä kappaletta lasketa. Se löytyi sijalta 27. Hieno biisi sekin.
Parhaan suomalaisen biisin sijoituksen nappasi Yön "Joutsenlaulu" (-84). Koko listan ykkösenä oli Zeppelinin "Stairway To Heaven" (-71). Molemmat maailman parhaita biisejä, mutta mun mielestä ehkä sittenkin...
No joo, noilta osin tuo Mafian lista olikin ehkä aika realistinen, mutta kun Joutsenlaulua edeltävälle sijalle äänestettiin Nick Borgenin "Den Glider In" oltiinkin jo aika pahasti hakoteillä. Olihan se vuosi tietysti -95, joten tuo nyt oli varmasti vähän odotettavissakin. Ja oli siellä kärkipäässä muutamia muitakin aika hassuja juttuja. Rednexiä, Scatmannia ja Offspringiä esimerkiksi.
Mutta se Zombies. "She's Not There" julkaistiin vuonna 1964. Eli kappale alkaa olla kohta puoli vuosisataa vanha, mutta teho ja tenho eivät ole laantunut tippaakaan vuosien saatossa. Se kuulostaa vieläkin tuoreelta ja jollain tapaa salaperäiseltä.
Ehkä mielikuva syntyy jo kappaleen nimestä: She's Not There. Mielikuva kadonneesta naisesta. Kuka hän on ja miksi hän on kadonnut? joku häntä ainakin etsii. Tuntomerkkejäkin jaellaan useaan otteeseen kappaleen kertosäkeessä: Let me tell you about the way she looked...
Niinpä etsinkin kappaleen sanat käsiini selvittääkseni, mistä siinä oikein on kysymys. Ja joo, niin tietysti: Kauniista ja petollisesta naisesta, riidankylväjästä, joka jättää jälkeensä särkyneitä sydämiä ja tulehtuneita ihmissuhteita. Silti häneen peräänsä haikaillaan. Se on kuitenkin myöhäistä, sillä hän on jo mennyt. Lähtenyt, eikä kukaan tunnu tietävän minne. Todennäköisesti etsimään uusia jallitettavia.
En muista koska ensi kertaa kuulin kappaleen. Enkä muista edes sitä kuulinko ensin alkuperäisen Zombiesin version vai sen Santanan (ehkä) kuuluisamman version vuodelta 1977. Se on hieno versio sekin. Joidenkin mielestä jopa paras cover-biisi kautta aikain. Siihen en ota kantaa, mutta hyvä se on. Muuten ei Santana ole minulle koskaan oikein uponnut.
Itse pidän aina alkuperäisiä arvossaan. Kovin montaa sellaista cover-biisiä ei ole tehty, mikä hakkaisi alkuperäisen. Kyllä niitäkin on, mutta juuri nyt ei tule mieleen ensimmäistäkään. Ehkä niistä sitten joskus myöhemmin.
She's Not Therestäkin on tehty muutamia covereita tuon Santanan lisäksi. Koskaan en kyllä muista niitä kuulleeni.Paitsi yhden: American Idolsissa oli joskus Chris Sligh niminen kaveri. Ja hyvin se veti. Potentiaalia oli kyllä, mutta taisi vaan Chrisin tie Idolsissa päättyä ulkonäkö- ja ylipainoseikkoihin. Niin se vaan valitettavasti usein on kun kansa saa äänestää. Me haluamme idoleiksemme vain kauniita ja hoikkia ihmisiä. Jollain tapaa Chris Slighistä tuli mieleen Meat Loaf silloin parhaina päivinään. Meatillakin oli massaa ja upea ääni. Niin, ja mahtavia biisejä. Taidanpas poiketa kohta vinyylikaapilla ja ryhtyä luukuttamaan Bat Out Of Helliä.
Mutta ensin pitää lopetella tämä kirjoitus jollain tapaa.
Oli Zombiesilla muuten toinenkin jättihitti: Time Of The Season. Jos mahdollista, vieläkin komeampi biisi kuin She's Not There. Miten se tuli nyt vasta mieleen. Hieman samanhenkinen, hämyisää tunnelmaa tihkuva ajan henkinen biisi vuodelta 1967.
Biisi löytyy unohdetulta klassikkolevyltä Odessey & Oracle. Levyltä, joka on aina ollut kriitikoiden ylistämä, mutta kansan unohtama. Ei ehkä aukea kerralla, mutta sitten kun aukeaa niin...
Siitä sitten myöhemmin lisää. Tai jos ei siitä, niin jostain muusta. Sen näkee sitten. Katsastellaan.
The summer is here at last
The sky is overcast
And no one brings a rose for Emily
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi: