Vahvasti uskonnollisista lähtökohdista hän oli ammentanut siihen astista elämänoppiaan. Rankka lapsuus, köyhät olot ja veljen kuolema olivat asioita, joita hän kantoi mukanaan aina kuolemaansa saakka. Myöhemmässä elämässä nuo opit joutuivat koetukselle enemmän kuin monikaan omalle kohdalleen haluaisi.
Nuo asiat elokuvasta selviävät kyllä. Samoin kuin jatkuvasti lisääntyvä alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden liikakäyttö. Mutta pohjimmiltaan elokuvasta jäi ainakin minulle hieman amerikkalaisen "dramatisoitu" jälkimaku.
Hyvä leffa kuitenkin ja hienosti näytelty.
Joaquin Phoenix oli ajoittain niin uskomattoman Cashin näköinen ja oloinen, että luultavasti itse J.C:n henki on leijunut paikalla ja ottanut ajoittain näyttelijän sielun haltuunsa.
Kun elokuva "Walk The Line" päättyy eletään vuotta 1969. Johnny Cash on jo kokenut paljon. Lopussa annetaan jollain tapaa ymmärtää, että vaikeudet olisivat takanapäin ja uusi parempi elämä odottaisi uuden vaimon, June Carterin, kanssa. Toisin käy. Avioliitto kyllä kestää loppuun saakka, mutta muuten on taival kovin kivinen.
Oletteko lukeneet Johnny Cashin kirjaa "Cash - Omin Sanoin". Kirjaa Johnny Cashin elämästä miehen itsensä kertomana. Syntymästä - ja jo ennen sitä - alkava kirja päättyy vuoteen 1998, jolloin Johnny oli 66-vuotias. Matkaa oli jäljellä vielä viitisen vuotta. Koko siihen astisen elämänsä mies on koonnut tämän kirjan sivuille.
Johnny Cashin ongelmat erinäisten päihteiden ja erityisesti pillereiden ongelmakäyttäjänä jatkuivat aina 80-luvulle saakka. Taivaan porttejakin hän kävi välillä kolkuttelemassa, mutta silloin vielä ei päästetty sisään.
Kirjassa mies kertoo asioista hyvinkin avoimesti, niitä kaunistelematta. Ja miksi niin tekisi.
Johnny Cashin elämä antoi ja otti enemmän kuin yksi ihminen aina pystyy kestämään. Hänen elämä oli selviytymistarina sen taakan kantamisesta, jonka hän suurelta osin itse selkäänsä kasasi.
Oletteko kuulleet Johnny Cashin levyn "Johnny Cash At San Quentin". Live-taltiointi vuodelta 1969.Levyltä löytyy kappale nimeltä "Boy Named Sue". Se ei ole Johnny Cashin itsensä tekemä kappale, mutta se voisi olla. Etenkin sanoituksen puolesta.
Oikeasti se on säveltäjä/sanoittaja/runoilija/kirjailija jne. Shel Silversteinin käsialaa. Miehen, jonka tunnetuimpia teoksia Suomessa lienevät Vesku Loirin "Roudari Roope Ja Hengari Hertta" sekä Jussi & The Boysin "Kanteen Suosikin.
"Boy Named Suen" päähenkilö voisi olla Johnny Cash itse. Toki pienten kiertoteiden kautta. Nimittäin jos joutui Johnny Cash kantamaan itse kasaamaansa taakkaa selässään lähes koko elämänsä, joutui sitä kantamaan myös poika nimeltä Sue. Tosin Suelle tuon taakan oli lyönyt selkään oma isä.
Juovuspäissään isä oli laukaissut papille kastetilaisuudessa, että tämän pojan nimeksi tulee sitten Sue, kun ei parempaakaan keksinyt. Niin sitten kävikin. Äiti oli ehkä yrittänyt estellä, mutta ei uskaltanut lopulta vastustaa kännipäistä ja väkivaltaista miestään.
Suen lapsuudessa isää ei kotona paljoa näkynyt. Viina vei miestä ja ryyppyporukat korvasivat perhe-elämän.
Kun Sue oli kolmevuotias, isä sitten viimein katosi kuvioista kokonaan, eikä poika enää nähnyt tätä lapsuusvuosinaan. Umpijuoposta isästä ei miehenmalliksi ollut. Parempi näin.
Äiti yritti parhaansa mukaan hoivata rasavilliä poikaa, joka ei vielä ollut ymmärtänyt kantavansa naisen nimeä. Kun hän sen tajusi, ja kun muut sen tajusivat, oli se muuttava koko pojan elämän.
Ei ole hyvä asia, jos nuorella pojalla on tytön nimi. Suekin oli sen huomannut. Hän kärsi nimestään paljon, niin kuin arvata saattaa.
Tytöt tirskuivat takana päin ja pojat pottuilivat, niin kuin pojat pottuilevat. Niinpä Sue ajautui lukemattomiin tappeluihin ja erinäisiin vaikeuksiin nimensä takia., Tulevaisuus ei vaikuttanut valoisalta. Isän varjokin tuntui kulkevan mukana.
Ajan mittaa Suesta kehittyi kovapintainen kaveri, eikä häntä enää juurikaan kiusattu nimensä takia. Jos joku niin erehtyi tekemään, hän joutui katumaan sanomisiaan – kipeästi.
Vaikka olikin oppinut antamaan kiusaajilleen takaisin ei Sue siltikään ollut tyytyväinen. Edelleen hän vihasi ja häpesi nimeään. Kaiken kärsimänsä jälkeen hän janosi kostoa isälleen. Miehelle, jonka syytä kaikki tämä oli.
Ennen pitkää tilanne kotikylässä ajautui siihen pisteeseen, että Suen oli lähdettävä. Hän keräsi omaisuutensa ja matkusti pois. Oikeastaan hän ei itsekään tiennyt minne tie hänet veisi.
Sue oli kuitenkin päättänyt löytää isänsä. Hän ei vain tiennyt mistä etsiä. Niinpä hän liikkui ympäriinsä erinäisten kulkijoiden kanssa ja paljon myös yksin. Välillä hän värväytyi johonkin töihin rahaa saadakseen ja matkusti palkan saatuaan taas seuraavaan kaupunkiin. Etsintä jatkui.
Viimein erän pölyisen kylän pölyisessä saluunassa Sue näki nurkkapöydässä istuvan tutun näköisen miehen. Hän kaivoi taskustaan mukanaan kantamansa valokuvan vanhemmistaan ja totesi löytäneensä etsimänsä. Tosin huomattavasti vanhentuneena ja harmaantuneena. Rankka elämä oli jättänyt jälkensä. Se oli luettavissa isän kasvoista.
Sue marssi pöydän viereen, esitteli itsensä ja kertoi että seuraavaksi hän aikoo tappaa isänsä. Samantien hän jo löi.
Isä putosi maahan ja Sue ajatteli, että se oli siinä, mutta ei sittenkään. Ukko nousi ylös ja jostain oli ilmestynyt hänen käteensä puukko, joka viuhahti ilmassa. Sue ei ehtinyt väistää kokonaan, vaan veitsi viilsi mennessään pitkän haavan Suen poskeen ja teki korvanlehdestä kaksiosaisen.
Sue nappasi tuolin käteensä ja läjäytti sillä isäänsä selkään ja ryntäsi sen jälkeen päälle. He tömähtivät seinää vasten, joka ei kestänyt kahden isokokoisen miehen painoa vaan räsähti rikki.
Taisto jatkui pölisevällä kadulla. Voimasuhteet vaihtelivat ja vuoroin kumpikin tuntui olevan niskan päällä. Lopputulos alkoi vaikuttaa ratkaisemattomalta. Taisto oli verinen, mutta pikkuhiljaa alkoi väsymys vaatia veroaan. Tilanne ajautui pisteeseen, jossa kumpikaan ei jaksanut enää fyysistä vääntöä.
Kun nyrkit eivät enää riittäneet vedettiin aseet esiin. Se oli siihen aikaan toinen tapa ratkoa riidat. Lopullisempi tapa.
Miehet mulkoilivat nyt toisiaan revolverin piippujen takaa. Kumpi ampuisi ensin? Mitä tapahtuisi seuraavaksi?
Niin, mitä tapahtuikaan seuraavaksi? Kumpi pääsi hengestään, vai ehkä molemmat? Vai pääsikö kumpikaan? Sopivatko miehet riitansa tai tuliko joku väliin? Jos ei mitään näistä, niin mitä sitten?
Jos se kovasti kiinnostaa, niin siitä vaan etsimään kappaleen sanoja. Netistä ne löytyvät aika helposti. Samoin ainakin Youtubesta löytyy useitakin eri esityksiä Boy Named Suesta. Esimerkiksi tuo jo aiemmin mainitsemani San Quentin-taltiointi. Käykää katsastamassa.
Jos ei englanti luonnistu, niin kyllä tämä löytyy suomeksikin. Kappale on nimeltään "Poika Nimeltä V". Ville Virtanen laulaa ja suomentajana on toiminut isänsä Jukka. Se on aika hyväkin se versio.
Että näin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi: