Slade - Cum On Feel The Noize

Kyllä rassaa välillä kiekkomatseissa, kun hallien dj:t soittavat tätä biisiä. Ei se, että soittavat, vaan se, että soittavat väärää versiota. Halleissa kun soi Quiet Riotin näkemys aiheesta vuodelta 1983. Kymmenen vuotta jälkeen alkuperäisen Sladen version.
Riskinähän tässäkin on se, että ihmiset luulevat tämän olevan se ainoa, aito ja alkuperäinen versio ko. kappaleesta. Näinhän on monen muunkin kappaleen kanssa.

Vähintään yhtä paljon sieppasi silloin, kun Eminem sämpläsi Sing For The Moment-biisiinsä Aerosmithin Dream Onia. Ei tässäkään se, että sämpläsi, vaan se, että nouseva polvi luuli, että tämä on jollain tapaa Eminemin sävellys, tai jotain sinne päin. Muutenhan Sign For The Moment on ihan kelpo kamaa.
Mutta silloin kun ikuisesti tuntemattomuuteen (toivottavasti) jäänyt The Ataris bändi raiskasi Don Henleyn Boys Of Summerin kiehahti kunnolla. Se oli pyhäinhäväistys. Nuoremmilla työkavereilla ei ollut hajuakaan alkuperäisestä. Teki melkein mieli itkeä.

Mutta takaisin Cum On Feel The Noizeen: Ihan ok:han se tuo Quiet Riotinkin versiokin on, mutta vain ihan ok. Biisistä puuttuu se valta, voima ja vaarantunne mikä alkuperäisestä löytyy. Tuomion voi tehdä jo ensimmäisen parin sekunnin perusteella. Alkuperäinen alkaa Noddy Holderin huudolla: BEIBE, BEIBE, BEIBEE!!! JEAH!!! Ja sitten vyöryy kaikki päälle.
So you think I have an evil mind, well I tell You honey....
Varmaan Quiet Riotkin haki yhtä iskevää aloitusta, mutta Kevin DuBrow ei siihen ehkä pystynyt, niinpä QR:n versio päätettiin alkaa suoraan kertosäkeestä. Vain laulu ja rumpukomppi.

Oasiskin on muuten versioinut Cum On Feel The Noizen, mutta ei siitä sen enempää. Kunhan läpisoittivat helvetillisellä volyymilla. Aika p.....

Cum On Feel The Noizessa nirppanokkainen leidi naputtaa äijänsä puutteista ja ominaisuuksista. Sanoituksessa käydäänkin eräänlainen vuoropuhelu miehen ja naisen välillä. Emäntä antaa tulla täydeltä laidalta ja kertoo miehensä oleva mm. pirullinen ja ajastaan jäljessä oleva ihminen. Hän on myös laiska ja irstas. Ja kaiken lisäksi vielä hassun näköinenkin. Mies suhtautuu leppoisasti asiaan ja kommentoi kutakuinkin vain, ettei huoleta. Mutta siinä vaiheessa kun nainen toteaa, että heillä menee huonosti ja kaataa senkin ikään kuin vain miehen syyksi, tämäkin avaa suunsa ja toteaa, että naisellakin olisi syytä katsoa peiliin. Tällaisia vastaavia keskusteluita on ehkä joskus jossakin käyty ihan oikeastikin. Luulisin.

Ihmissuhdelaulu on siis pohjimmiltaan kyseessä. Huumoriakin on mukana kosolti. Yleensäkin Sladen biiseissä huumori on aina jollain tapaa mukana. Oikeastaan se näkyy jo kundien ulkonäöstäkin. Joskus olen miettinyt sitäkin, että kuinka itsetietoista tuo Sladen ulkoinen "pelleimago" onkaan ollut. Täysin vakavissaan kundit eivät varmasti olleet ulkoisen habituksensa suhteen.

Tavallaan Slade oli 70-luvun alkupuolella väärin ymmärretty bändi. Ensin se rinnastettiin jalkapallohuliganismiin. Tämä johtui varmasti pitkälti siitä, että bändin musiikki oli hyvin aggressiivista. Livetilanteissa äänekäs räime lietsoi joukot joskus hyvinkin riehakkaaseen tunnelmaan. Vielä kun bändin yleisö koostui samankaltaisesta (ja aika pitkälle varmaan samastakin) miesvoittoisesta yleisöstä, joka matsien ohessa ajautui/hakeutui ongelmiin. Hiusmuotikin oli monesti samanlainen - skinhead. Myöhemminhän Slade antoi tukkansa kasvaa.

Sitten Sladesta yritettiin tehdä glam-rock bändiä. Sitäkään se ei ollut, vaikka vielä nykyäänkin glam-rockista puhuttaessa Slade on ensimmäisiä esiin nousevia nimiä. Slade nyt vaan sattui olemaan glam-rockin valtakautena suosituimpia orkestereita ja keikkuipa vielä listojen kärkipäässä usean singlen voimin. Bändi kyllä pukeutui raflaavasti kimalteisiin ja korkokenkiin, mutta kyseessä oli ehkä ennemminkin pienestä piruilusta teinipoppareille. Slade oli rehti rokkibändi rehdeille rokkihemmoille, eikä mitään lässypoppia varhaisteineille.

Bändin oikein kirjoituksessa oli toivomisen varaa. Tai sitten kaverit kirjoittivat niin kuin puhuivat. Eli Wolverhamptonissa, mistä bändi oli lähtöisin, puhuttiin niin kuin bändi biisinsä nimesi: Cum On Feel The Noize, Gudbuy T'Jane, Look Wot You Dun, Coz I Love You... Tällainenhan sai tietysti äidinkielen opettajat kapinaan bändiä vastaan. Nuoriso turmeltuu, kieli kuihtuu ja köyhtyy. (Kuulostaako tutulta tänä päivänä?)
Kakarat kuitenkin tykkäsivät ja levyt kävivät kaupaksi. Vuosina 1971 - 73 Sladella oli kuusi listaykköstä Englannissa ja lukematon määrä muita hittejä. Meininki oli sen mukaista ja tuntui, että kaikki oli mahdollista.

Sitten tapahtui jotain ihmeellistä - bändi katosi. Slade jatkoi kyllä edelleen olemassaoloaan, mutta alamäki oli lähes pystysuora. Biisit eivät enää soineet radiossa, levyt eivät enää käyneet kaupaksi ja sitä myötä levyjä ostavalta yleisöltä unohtui koko bändi. Esiintymislavat pienenivät ja siinä ohessa tietysti myös yleisömäärät. Kaverit olivat itsekin ihmeissään ja nimesivät pari levyäkin itseironisesti tilannetta kuvaten: Whatever Happened To Slade? ja Return To Base.

Muutaman kellarivuoden jälkeen bändille tarjottiin yllättäen uutta mahdollisuutta. Siitä suuri kiitos kuuluu Ozzy Osbournelle, joka peruutti viime hetkillä Readingin festarikeikkansa vuonna 1980. Järjestäjille tuli hätä korvata yksi festareiden odotetuimmista esiintyjistä. Joku kekkasi Sladen. Hieman epäröiden bändi buukattiin, mutta kuinka ollakaan, Slade vei koko potin. Arvostelut olivat ylistäviä ja sitä kautta uusi polvi löysi bändin.

Vuonna 1982 Readingin ihme uusiutui Suomessa ja Oulun Kuusrockissa. Tuolloinkin Sladen buukkamiseen oli syynä toisen bändin peruuttaminen. Tällä kertaa peruutti Michael Schenker Group. Taas odotukset olivat epäileviä: Eikös tämä bändi ole jo pois muodista. Vaan ei ollut.
Kuten Readingissäkin, Slade pesi taas koko porukan.

Seurasi muutama levy astetta raskaampaa rokkia ja jopa pari hittiä: My Oh My (-83), joka nousi brittilistalla peräti kakkoseksi ja Run Runaway (-84), joka nousi seitsemänneksi. Viimeksi mainittua sentään kuuleekin aina välillä jossain. Biisi kuuluu siihen luokkaan, jonka kaikki tietävät, mutta jonka esittäjää kukaan ei tiedä.
Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi aika taas ajaa Sladen ohi. Bändi jatkoi, mutta vuosien myötä Noddy Holder (Laulu & gtr) ja Jimmy Lea (b) jättäytyivät pois bändistä. Dave Hill (gtr)ja Don Powell (dr) jatkoivat korvaavilla miehistöillä.

Slade on olemassa edelleen, mutta suuren kuuluisuuden aika on auttamattomasti takana. Suomessakin ovat silloin tällöin poikenneet, mutta kaikessa hiljaisuudessa. Näitä keikkoja ei ole isommin mainostettu lehdissä ja mediassa. Toivottavasti joku on aina kuitenkin paikalle tiensä löytänyt. Ehkä lavaenergia ei ole enää sitä luokkaa, kuin se joskus oli, mutta se ei välttämättä kuulu soitossa. Sitäpaitsi sellaisesta määrästä hittejä, joka Sladen aarrearkusta löytyy, olisi lähes jokainen maapallon bändeistä kateellinen.