Eagles - James Dean

James Dean kuoli 30. syyskuuta 1955. Hän täräytti Porche Spyderillaan suoraan toisen auton kylkeen risteysalueella. Jamesilla oli etuajo-oikeus, mutta se ei enää paljon auttanut asiaa. Elämä päättyi 24-vuotiaana. Lyhyen elämänsä aikana hän oli ehtinyt näytellä kolmessa elokuvassa, joista vain ensimmäinen, Eedenistä Itään, oli ehtinyt ensi-iltaansa asti.
Nuori Kapinallinen ja Jättiläinen saivat ensi-iltansa vasta Deanin kuoleman jälkeen. Ensin mainittu noin kuukauden päästä tapahtuneesta. Voisi kuvitella, että teattereihin oli jonoa. Legenda oli syntynyt ja elää vahvana vielä tänä päivänäkin. James Dean eli nopean elämän ja oli ehdottomasti liian nuori kuollessaan.

Vuosi oli 1974, bändi oli Eagles ja levy oli On The Border. Odotukset levyn suhteen olivat kovat, sillä rima oli edellisvuonna asetettu lähes maailmanennätys-korkeuksiin Desperado-levyn myötä. Siihen asti ei ihan päästy. Toki sekin on makuasia. Kun Desperado oli loppuun asti hiottu ja mietitty tarinallinen kokonaisuus, oli On The Border hieman hajanaisempi kokoelma lauluja.
Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi Best Of My Love, joka nousi Amerikan sinkkulistalla aina ykköseksi saakka. Se oli Eaglesin ensimmäinen viidestä listaykkösestä. Best Of My Love oli juuri sellainen rauhallinen ja kaunis balladi, jollaisia bändiltä oli totuttu odottamaankin. On The Borderilla Eagles oli kuitenkin tietoisesti hakenut myös repertuaariinsa hieman rokkaavampaa otetta. Malliesimerkki siitä oli levyn B-puolen avaava James Dean.

Perusrokkia. Sitä kai tämä on. Siihen aikaan jopa hard-rockia. Tällaista ei kahdella ensimmäisellä levyllä kuultu. Mutta mielestäni se on vähintäänkin piristävä ilmiö Eagles-mittarilla mitattuna. Rock-bändiksihän Eagles on aina luokiteltu, mutta siihenastinen materiaali ei aina ihan sitä ollut. Sävellysapuna biisillä toimi Jackson Browne. Hänen nimensä mainitaan säveltäjätiedoissakin ensimmäisenä. Muut säveltäjät ovat Frey, Souther, Henley.
Edellisillä levyilläkin Brownella oli ollut yhteistyötä Eaglesin kanssa ja tämä oli ollut mukana säveltämässä myös biisejä Doolin' Dalton ja Take It Easy.

Laulun kertoja ilmiselvästi ihannoi James Deania. Sillä tavalla kuin teini-ikäiset joskus idoleitaan ihailevat - hiljaa, etäältä tarkkaillen. James Deanin anarkistinen hälläväliä-asenne tekee hänestä ihailijan silmissä sankarin. Dean ei sopeudu vallitsevaan meininkiin ja on jatkuvasti vastaan muuta maailmaa. Koulu ei kiinnosta, mutta lain rajoilla keikkuminen sitäkin enemmän.
Kuulostaa kovin paljon siltä, että visio tähän biisiin on saatu Nuori Kapinallinen elokuvasta. Siinähän James oli juuri tuollainen - sopeutumaton ja ajautui alati hankaluuksiin. Aika pitkälti kyllä tahtomattaankin. Tosiasiassa Jamesin esittämä Jim Stark on aika pihalla oman elämänsä suhteen. Laulussakin lauletaan, että :Little James Dean, up on the screen, Wond'rin' who he might be.

On hänellä elokuvassa kuitenkin pari ystävääkin. Judy ( Natalie Wood) ja Plato (Sal Mineo). Laulun kertoja voisi hyvinkin olla Sal Mineon esittämä Plato. Hän on elokuvassa ns. kiltti poika, mutta hän suorastaan jumaloi Jim Starkia. Elokuvassa voi nähdä, että Plato on aina läsnä, kuin tarkkailijana taustalla. Eikä hän saa silmiään irti James Deanista. Näin taisi olla elokuvan ulkopuolellakin. Sal Mineo oli nimittäin homo. Eikä itse Jameskaan ihan puhdas hetero ollut. Näin väittävät.

James Dean ei ollut Eaglesin suurimpia hittejä. Se nousi singlelistalla sijalle 77. B-puolelta löytyi myös albumilta löytyvä Good Day In Hell. Sekin on bändin rokkaavampaa materiaalia. Koko albumi pärjäsi markkinoilla paremmin, mutta ei sekään noussut parhaillaan kuin 17:nneksi. Että ei se Eagleskaan siellä Amerikassa ihan niin megoja myynyt, ainakaan aluksi.
Mutta seuraavana vuonna ja seuraavasta levystä lähtien joka levy menikin sitten ykköseksi saakka. Huippuna tietysti Hotel California (1976), joka möi hirveitä määriä vähän joka puolella maailmaa. Pelkästään USA:ssa sitä on tähän asti myyty 16 miljoonaa kappaletta. Mutta eipäs silti voittanut silloin vuoden albumi-titteliä. Sen vei Fleetwood Macin Rumours.

Niin joo! Että suomeksi. No, Vicky Rostihan tämän vetäisi vuonna -76. Siihen aikaan näitä käännösiskelmiä tehtiin lähes sarjatyönä. Kunhan vain biisi oli edes suht'koht hyvä ja siihen saatiin välttävät sanat. Vickyn versioon sanat teki Junnu Vainio. Biisi löytyy Vickyn esikoiselta 1-2-3-4- Tulta!, jolta löytyy iso liuta myös muitakin käännösiskelmiä. Mm. se Chicago. Levyn 12:sta biisistä 11 oli käännösiskelmiä.
Ja onhan täällä laulettu James Deanista muutenkin. Ainakin Dead End 5 vetäisi James Dean Popin. Alkuperäinen oli Ramonesin Blitzkrieg Pop. Solistiyhtye Suomi taas väitti kivenkovaan nähneensä James Deanin kävelevän Haukivuoren asemalla vuonna 1991. Epäilen, mutta ne ovatkin sitten ihan eri tarinoita ja ihan eri biisejä.

"Too fast to live, too Young To Die. Bye-Bye!"