27.1.2013

Tehosekoitin - Asfaltti Polttaa

 
Aina vaan ja uudestaan. Kesä tulee taas. Varma merkki sen lähestymisestä on kun netin keskustelupalstoille availlaan ja kaivellaan arkistoista vanhoja kesäbiisi-ketjuja. Vuodesta toiseen niillä listataan samat biisit muutamalla uudella höystettynä. Mutta ei se mitään, sillä jokaisella on omat muistonsa menneistä kesistä ja usein jokin kaikkien aikojen kesä kiteytyy johonkin tiettyyn biisiin. Näin on.
Se että listat uusiutuvat hyvin hitaasti ja pitkillä sykleillä kertoo omalla tavallaan ihmisten vanhenemisesta ja sukupolvien välisistä musiikillisista kuiluista. Aika usein ne ovat itsekullakin niitä samoja biisejä, jotka on joskus päivän hitteinä takaraivoon taottu. Niinpä ne huomaamatta kulkevatkin musiikillisina muistoina mukana koko loppuelämän. Nuoremmat henkilöt listaavat viime vuosien hittejä ja vanhemmat fossiilit taas oman nuoruutensa juttuja. Nuoruus on aika usein se juttu mihin ihmiset palaavat muistoissaan. Aina vaan ja uudestaan.
 
Entäs sitten, jos hieman laajennetaan skaalaa. Unohdetaan yksittäiset biisit ja aletaan miettiä kesäbändiä. Eli bändiä, tai miksei myös yksittäistä artistia, joka tuo kesän mieleen. Jos vielä sivuutetaan itsestään selvyydet, eli beachboysit ja rastafarit ja keskitytään oikeisiin rokkibändeihin. Edellisten edustamaa surf- ja reggaemusiikkiperinnettä yhtään väheksymättä. Ilman kesäähän ei olisi surf-musiikkia. Eikä Jamaikaa ilman reggaeta.
 
 
Tehosekoitin on minulle se bändi, joka tuo talven synkimpänäkin päivänä kesän mieleen. Ehkä se johtuu niistä joistakin 90-luvun kesistä, jotka muistaakseni olivat aina kuumia. Niin kuin kaukaiset kesät aina. Vai muistanko väärin? Jonain sellaisena kesänä kuulin ensimmäistä kertaa Tehosekoitinta Radio Mafiasta. Biisi oli Ulkona, jolloin vuoden täytyi olla 1994. Sain biisistä lähes hysteerisen kohtauksen, sillä mitään tuollaista en ollut kuullut pitkään - pitkään aikaan. Se oli uutta, silti vanhaa ja tuttua, mutta kuitenkin tuoretta. Järkähtämätön uskoni rock-musiikin kaikkivoipaisuuteen sai taas vahvistusta.
Vaikka en ehkä enää 90-luvulla kohderyhmään kuulunutkaan, iski Tehosekoitin silti aika lujaa. Rehellinen, konstailematon ja vähän kieli poskessa soitettu rokki on aina ollut lähellä sydäntä. Nuoret tytöt ja minä olimme lääpällään tähän orkesteriin. Tosin ehkä eri syistä, vaikka minustakin nämä häiskät näyttivät hyvältä - mutta sillä tavalla rock'n'rollisti.
Kundit olivat kuin jonkinlaisia karikatyyrihahmoja, joita ei voinut ottaa tosissaan. He ymmärsivät itsekin tämän pointin ja se näkyy mm. Tehareiden levynkansissa. Esimerkiksi Ramonesin ja Aerosmithin henki välittyy niistä mainiosti. Epäilemättä jätkät olivat "huumori-imagosta" huolimatta tosissaan, mutta se kertoo myös, että olivat ymmärtäneet rock-musiikin visuaalisen puolenkin merkittävyydenkin.
Vaikka kundit eivät virtuooseja olleetkaan, niin soitto kulki ja kaikilla oli kivaa. Tehosekoitin oli 90-luvulla elävä todiste siitä, että rokki ei ole ollenkaan niin vakava asia kuin jotkut tuntuvat välillä luulevan. It's only Rock'n'Roll.
 
 
Kuullun mukaan Tehosekoitin perustettiin lahtelaisen Kiveriön koulun käytävillä joskus 90-luvun alussa. Kun bändiläiset eivät itse osanneet päättää nimestä he laittoivat pitkän rivin keksimiään nimivaihtoehtoja paperille ja niittasivat sen koulun ilmoitustaululle. Siihen saivat sitten oppilaat rustata ruksin mielestään parhaan vaihtoehdon kohdalle. Tehosekoitin voitti saatuaan neljä rastia. Mielenkiintoista olisi tietää mitä olivat ne muut vaihtoehdot.
Bändi kasvoi kellareissa ja eteni mielestään siihen pisteeseen, että musiikkia voitiin alkaa tarjota levy-yhtiöille. Hienosta nimestä huolimatta kiinnostusta ei löytynyt, mutta tästä eivät sankarimme lannistuneet. He pistivät pystyyn oman levy-yhtiön, jolle keksivät nimeksi Levy-Yhtiö. Ja jotta esiintymäänkin päästäisiin, perustettiin levy-yhtiön oheen vielä ohjelmatoimisto nimeltä Ohjelmatoimisto. Pääjehuna näissä toimi yhtyeen kitaristi Arska,jonka projekteja yhtiöt ainoastaan (?) taisivat ollakin. Muut olivat kuitenkin mukana jeesaamassa yhteisen edun nimissä.
 
 
Samassa tilanteessa oli myös naapurikaupunki Heinolan punk-räkänokkabändi, Apulanta. Omasta mielestä potentiaalia löytyi, mutta viisaammat, alasta jotain ymmärtävät, eivät lämmenneet Apareidenkaan metelille. Punkkihan oli jo pois muodista. Ei kiitos!
Liekö kysymys säälistä vai myötätunnosta, mutta Arska otti myös Apulannan Levy-yhtiön leipiin. Tai ehkä kyse sittenkin oli ystävyydestä ja hengenheimolaisuudesta. Niin tai näin, mutta tulevina vuosina nämä bändit järisyttivät Suomen musiikkimarkkinoita ja kirjasivat uuden luvun maan musiikkihistoriaan.
 
 
Punk - se juttu mikä ei kuole koskaan. Se oli se juttu. Rokki oli kovaa vauhtia ajautumassa kriisiin 90-luvun alussa (Joko taas?). Grunge pelasti vähän asiaa, mutta muuten kunnon kitararokki kärsi pienestä inflaatiosta. Alalla alkoi olla paljon itsensä liian vakavasti ottavia bändejä, joille vain soittotaito tuntui olevan tärkeätä. Rypyt kitaristien otsalla olivat huomattavasti syventyneet edelliseltä vuosikymmeneltä. Yleistää ei tietenkään saa, mutta tällaista oli paljon havaittavissa - Suomessakin.
Sitten tulivat nämä Päijät-hämeen pirulaiset ja pistivät isotkin musiikkifirmat polvilleen. Levy-yhtiö kävi avoimeen sotaan isoja levy-yhtiöitä vastaan, jotka käytännössä määräsivät, ja aika pitkälle määräävät vielä tänä päivänäkin, mitä radiossa soitetaan. Soittolistat ovat perseestä ja samaa mieltä olivat Teharit ja Apiksetkin.
 
 Bändit laittoivat levynsä myyntiin huomattavasti halvemmin hinnoin kuin riistäjä-levy-yhtiöt, jotka olivat näiden anarkistien kanssa ihan oikeasti ihmeissään. Vielä kun levyt myivät isoja määriä ja keikkuivat listojen kärjessä jättäen taakseen isoja nimiä.
Kuvaavaa isojen yhtiöiden paniikille on esimerkiksi se, että Apulanta, joka sai levymyynnistä useita kultalevyjä ei päässyt mukaan edes suomalaisen musiikkibisneksen arvostetuimpaan tilaisuuteen, Emma-gaalaan, edes ehdokkaaksi. Levy-yhtiöiden ja Gramexin keskinäisellä keplottelulla tuokin onnistui.
Apulanta sai ensimmäisen Emmansa vasta vuonna 2007 "Eikä Vielä Ole Edes Ilta"-albumista. Vaikka jo sitä ennen useat levyt ja sinkut olivat keikkuneet listaykkösinä sekä myyneet kultaa ja platinaa, mutta kun ei niin ei. Silloin ei Levy-yhtiötä muuten enää ollut olemassakaan, joten ilmeisesti sen takia bändi kelpuutettiin mukaan kekkereihin. Itse bändi, Apulanta, boikotoi tapahtumaa. Pystin kävi pokkaamassa Joulupukki.
Siihen maailman aikaan kultalevyyn vaadittiin vielä 15 000:n kappaleen myynti. Nykyään siihen riittää jo 10 000 kappaletta. (Ja tulevaisuudessa varmaan vielä vähemmän) Tehosekoitin sai ensimmäisen ja ainoan kultalevynsä 2003 Golden Greats kokoelmalevystä. Virallisia levyjä Bändi ei enää sen jälkeen tehnyt ja se lopettikin toimintansa seuraavana vuonna.
 
 
Näin Tehosekoittimen livenä ainoastaan yhden kerran. Pienehköillä kesäfestareilla, jossa aurinko paistoi, tytöt olivat kauniita ja bändi näytti hyvältä lavalla. Nämä jätkät tiesivät miten rokkia soitetaan visuaalisesti oikein: sähkökitaraa ja -bassoa soitettiin leveässä haara-asennossa eikä mikrofoniteline saanut seisoa hetkeäkään pystyasennossa toimettomana. Yhtä paljon kuin sen tehtävänä oli toimia mikrofonitelineenä, kuului sillä myös huitoa ympäriinsä, vedellä laiskasti perässä pitkin stagea, osoitella yleisöä, toimia nojailutukena jne. Rock'n'Roll poseeraaminen on joskus ehkä naurettavan näköistä, mutta siitä välittämättä ja liioitellun itsevarmasti tehtynä se muuttuu lavalla showksi, joka väistämättä saa myös yleisön reagoimaan.
 
 
Asfaltti polttaa on varmaankin vahvistamattoman tuntuman mukaan eniten soitettu Tehosekoittimen kappale. Se löytyy Freak Out-albumilta vuodelta 1999. Jota yleisesti ottaen pidetään Tehareiden parhaana levynä, vaikka se hieman epätasainen kokonaisuus onkin. Niin kuin oikeastaan kaikki muutkin bändin levyt. Silti jokaikiseltä levyltä (6 kpl) nousee todellisia klassikkobiisejä esiin. Niinpä niistä kootulta kokoelmalta, Golden Greats, sukeutuikin kutakuinkin täydellinen viiden tähden levy. Sitä kuunnellessa havahtuu siihen tosiseikkaan, että Tehosekoittimella oli valtava määrä hienoja biisejä, joilla täytti helpostikin tämän kahden cd:n kokoelman.
 
 
Asfaltti Polttaa oli Valonkantajan ohella Freak Out-levyn suurin hitti. Se vie musiikillisesti ja tuotannollisesti kuulijan kauas taaksepäin, 60-luvulle saakka, jolloin tämän biisin olisi epäilemättä levyttänyt Danny. Jos näin olisi käynyt, olisi se saattanut jopa muuttaa suomalaisen musiikin historiaa oleelliselta osin. Danny olisi nimittäin saattanut jopa jättää Loving Spoonfullin Summer In The Cityn (Kesäkadun) levyttämättä, kun tarjolla olisi ollut kotimainenkin, vähintään yhtä hyvä vaihtoehto.
Toisaalta taas jos Iso D olisi levyttänyt molemmat, olisi Asfaltti Polttaa voitu hyvinkin sijoittaa vaikkapa Kesäkatu-sinkun A-puolelle. Tällöin olisimme ehkä saaneet kaikkien aikojen kotimaisen kesäsinkun. Mutta kun Tehosekoittimen kundit eivät olleet tuolloin vielä edes syntyneet (1966), eikä näin ollen biisiä vielä ollut edes sävelletty, ei menneisyyden muuttaminen ollut mahdollista.
Kesäkatu on soinut radioissa kohta 50 vuotta. Saapa nähdä soiko Asfaltti Polttaa vielä 2049.
 
 
Tehosekoitin ei törsännyt levy-yhtiön rahoja kalliisiin videoihin, vaan tekivät ne harvat videonsa hyvinkin huokeasti. Yleensä joko treenikämpällä tai liveotoksena.
Asfaltti Polttaa kappaleen videokin on kuvattu jollain kaitafilmikameralla jollain lomamatkalla jossain Välimeren rannalla maisemista päätellen. Eikä suinkaan missään turistirysässä, ainakaan turistiaikaan, vaan pikemminkin jo kuumimman kesän mentyä. Ehkä siinäkin säästettiin.
Yhtään siitä välittämättä Otto, Arska, Hanski ja Matti pelehtivät huoletonna autioilla hiekkarannoilla, aaltojen tyrskyissa ja toisaalla taas keskellä kuivaa hiekkaa, kiviä ja kallioita. Kuvakin on ajoittain niin tumma, että hyvä jos selvää saa. Sitä polttavaa asfaltiakaan ei paljon näy, eikä myöskään niitä kiusoittelevia tyttöjä, joista biisissä lauletaan. Mutta silti videosta välittyy positiivinen asenne ja huoleton kesäfiilis silloin kun kaikki on hyvin. Toteutus muistuttaa Monkeesin kohkausta omassa tv-sarjassaan ja välillä lainataan koreografiaa vähän ZZ Topiltakin.
Jotenkin on sellainen tuntuma, että vielä nykyäänkin nämä neljän kympin huituvilla heiluvat Tehosekoittimen kaverit aina välillä katsovat Youtubesta tätä videota ja muistelevat mennyttä aikaa. Sitä aikaa kun he olivat maamme ykkösbändejä. Omassa lajissaan parhaita.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi: