Richard Berry / Kingsmen - Louie Louie

Sellaisia lauluja, joista olisi kirjoitettu kokonainen, lähes 300-sivuinen, kirja ei montaa ole. Eikä myöskään sellaisia lauluja, joista olisi julkaistu useita sellaisia kokoelmalevyjä, joilla kaikki kappaleet ovat samoja, mutta kuitenkin eri esittäjien versioita siitä yhdestä ja samasta biisistä. Varmasti ei ole montaa sellaistakaan biisiä, joiden ympärille olisi rakennettu isoja yleisötapahtumia, joissa juhlimisen aihe on kyseinen kappale ja kaikki siihen liittyvä. Ja vielä sekin, että ei ole varmaan montaa sellaistakaan kappaletta, jota olisivat varioineet niin monet pienemmät ja isommat (ja vieläkin isommat) artistit keikoillaan ja monet vieläpä ihan levylle asti. Esittäneiden listan pitäisi silloin olla hirvittävän pitkä ja lähes kaikki kevyen musiikin (ja raskaankin rockin) genrerajat ylittävä. 

Vaan entäpä jos sellainen kappale, mihin kaikki tämä edellinen täsmää, onkin ihan oikeasti olemassa. Eikä tuo laulu ole mikään Yesterday, vaikka Beatles-biisi kaikkien aikojen coveroiduin kappale onkin. Eikä se ole myöskään Rollareiden Satisfaction, jolta siltäkin toki löytyy omat meriittinsä. Ne eivät kuitenkaan riitä tällä kertaa, sillä pitää mennä ajassa vielä hieman pidemmälle. Edellä mainituista vielä edelliselle vuosikymmenelle, vuoteen 1957, jolloin amerikkalaisartisti Richard Berry julkaisi singlensä You Are My Sunshine. Tämäkin kappale on aika monta kertaa varioitu, mutta vielä sekään ei ole se juttu, sillä se etsittävä helmi löytyykin yllättäen kyseisen sinkun B-puolelta: Louie Louie. Se on se juttu. Kappale, joka elää vielä nykyäänkin ihan omaa hämmästyttävää elämäänsä.

Sen alussa vihjatun kirjan on kirjoittanut kuuluisa ja arvostettu rock-toimittaja/historioitsija/elämänkerturi Dave Marsh. KIrja on jo nimeltäänkin aika kertova, sillä virallisesti sen koko nimi kuuluu "Louie Louie: The History and Mythology of the World's Most Famous Rock 'n' Roll Song". Jo kirjan otsikko antaa ymmärtää, että nyt on kysymys paljosta muustakin kuin pelkästään yhdestä kolme sointua sisältävästä rokkibiisistä, joka yksinkertaisuudessaankin etsii vertaistaan. Näin on, sillä Louie Louien tarina on todellakin aika erikoinen ja monikäänteinen.   

Kuten niin moni muukin maailmanhitti, Louie Louiekin syntyi puolivahingossa. Tässä tapauksessa vahinko tapahtui keikkapaikan takahuoneessa, missä los angelesilainen Richard Berry odotteli sen aikaisen yhtyeensä kanssa omaa esiintymisvuoroaan. Tarinan mukaan edellä esiintynyt orkesteri oli soittanut Kuubalaisen muusikon ja orkesterinjohtajan Rene Touzetin kappaletta El Loco Cha Cha Cha. Musiikki kuului hyvin takahuoneeseen ja kappaleen rytmi ja bassoriffi iskeytyivät Richardin tajuntaan sen verran lujasti, että siltä pohjalta, lievästi sanottuna lainaten, hän sävelsi Louie Louien siltä istumalta. Hän tallensi sen muistiin saatavissa olleelle paperinpalalle, lautasliinalle, eikä hänellä tässä vaiheessa luonnollisestikaan ollut minkäänlaista aavistusta siitä, minkälaisen kultakimpaleen oli tullutkaan luoneeksi. Ikävää vain, että hän itse ei sen kimalluksesta saanut kauaakaan nauttia.

Louie Louien luomistyöstä kului vuoden päivät ennen kuin kappale päätyi levylle asti. Kauheasti ei ilmeisesti Flip levy-yhtiö Louie Louieen uskonut, sillä se päätettiin laittaa vain sinkun B-puolelle. A-puolen You Are My Sunshine jäi kuitenkin kakkoseksi, sillä Louie Louiesta tuli lähes välittömästi nuorison rakastama bilehitti, jota tanssiaisissa jouduttiin soittamaan useitakin kertoja illan aikana jatkuvien toiveiden takia. Todennäköisesti samoista syistä kuin miksi Richard Berrykin oli siihen alunperin tarttunut, tarttuivat siihen nyt kuulijat. Rytmi ja riffi, joita ei voinut vastustaa veivät väkisinkin tanssilattialle. 

Sinkku myikin suhteellisen mukavasti, mutta hyvän alun jälkeen myynti tyrehtyi. Vaikka Louie Louie soikin ahkerasti kaikissa kunnon bileissä, niin mainittaville listasijoituksille asti se ei silti koskaan alkuperäisesityksenä noussut. Levymyynnistä ei Richardin taskuun kilahtanut loppujen lopuksi montaakaan latia. Hän veti asiasta omat johtopäätöksensä ja tuli siihen lopputulokseen, että Louie Louie on jo loppuun lypsetty. Omat häät olivat tulossa ja nekin piti jollain tapaa rahoittaa. Keinona hän keksi myydä Louie Louien oikeudet eteenpäin. Sopivaksi hinnaksi katsottiin 700 tai 750 dollaria lähteestä riippuen. Lienee tarpeetonta kertoa, että ei olisi kannattanut, sillä tästä koko tarina oikeastaan vasta alkaa. Vuosi oli 1959.

Siitä huolimatta, että Louie Louien julkinen suosio oli hiipumaan päin, ei sen liikkeelle paneva voima ollut jäänyt huomaamatta lukemattomalta määrältä nuoriso-orkesteja. Louie Louie tuntui kuuluvan lähes jokaisen amerikkalaisen pikkubändin ohjelmistoon. Pinnan alla kupli koko ajan ja vaikuttikin siltä, että kappale ainoastaan odotti toista tulemistaan, eikä sitä tarvinnut enää kauaa odottaakaan.  Yksi olennaisimmista syistä Louie Louien suosioon bändipiireissä oli luultavasti siinä, että kappale oli niin yksinkertainen, että sen pystyi kuka tahansa aloittelevakin kitaristi soittamaan. Kunhan vaan osasi ne kolme tarvittavaa sointua. Toinen tärkeä juttu oli se mikä on tullut jo pari kertaa aimminkin todettua: Louie Louie sai liikehdintää aikaiseksi. Vielä kun rytmi oli sopivasti provosoiva, tanssivat tytötkin sitä sillälailla mukavasti, erilailla vapautuneesti. Hieman pidemmälle jos asiaa tältä kannalta miettii, niin mikäpä onkaan se yksi tärkeimmistä syistä, miksi nuoret miehet bändejä edelleenkin perustavat? Niinpä, jotkut asiat muuttuvat aikojen kuluessa, mutta eivät kaikki.  

Ensimmäinen Louie Louieen tarttuneista levyttäjistä oli Seattlesta kotoisin ollut Rockin' Robin Roberts ja yhtyeensä Wailers. Heidän versionsa kappaleesta nousi ilmestymisvuonnaan 1961 sikäläisellä radiolistalla aina ykköseksi asti. Maanlaajuisesti levy-yhtiö ei kuitenkaan Robinin eteen töitä tehnyt ja varsin verevän kuuloinen artisti ei saanut sitä ehkä ansaitsemaansa suurempaa kuuluisuutta. Maan luoteisosissa Rockin' Robinilla oli kuitenkin omat kannattajajoukkonsa, jotka vannoivat hänen nimeensä.
Orastavaa rock-kapinaakin oli Robinissa havaittavissa, sillä kerran bändin ollessa keikalla Tacomassa, oli järjestäjä päästänyt esiintymishalliin liikaa väkeä. Poliisi saapui paikalle ja aikoi tyhjentää hallin. Rockin' Robin pyysi poliisilta lupaa vielä yhteen kappaleeseen, jottei porukka hermostuisi kesken jääneeseen keikkaan. Virkavalta suostui, Robin kiitti ja bändi alkoi soiton. Biisi oli tietysti keikan huipennukseksi varattu Louie Louie ja tällä kertaa veto kesti puoli tuntia. Poliisi ei tykännyt ja sattuneesta syystä Rockin' Robinista tuli joksikin aikaa ei toivottu henkilö Tacomassa, eikä huvilupia enää irronnut. 

Rockin' Robin Roberts kohtasi tiensä pään  vuonna 1967 autokolarissa. Juuri kuukautta aiemmin 27 vuotta täyttäneenä hän saattoi olla ensimmäinen ikäisenään kuollut rock-tähti. Sittemminhän tuosta ikävuodesta on tullut lähes kirous rock-tähdille, minkä historiakin on useasti todistanut. Ilmeisesti kaunat poliisin kanssa oli jo tuolloin selvitetty, sillä Rockin' Robin Roberts on haudattu Tacoman hautausmaalle. Komeaan hautakiveen on kaiverrettu Louie Louien nuottiviivaston alapuolelle jälkipolville tiedoksi teksti: He brought Louie Louie to the northwest and the world. 

Pari vuotta myöhemmin, 1963, alkoi todella tapahtua. Peräjälkeen, vieläpä samassa studiossa, Louie Louien levyttivät Paul Revere And The Raiders ja Kingsmen. Jos oli Rockin' Robin Robertsin versio vielä ollut suht' uskollinen alkuperäiselle temmon ja soulahtavan doo-wop tulkinnan kera, niin nyt mukaan astui rock'n'roll. Etenkin Paul Reveren versio oli perin riehakas esitys, jonka voisi jopa ajatella avanneen ensimmäisiä ovia tuleville "vieläkin äänekkäämmille" musiikkigenreille. Joskin pari vuotta myöhemmin  tacomalainen Sonics teki siitä vieläkin ovia avaavamman version. 

Huomattavaa on, että kaikki edellä mainitut ovat lähtöisin samalta suunnalta, Yhdysvaltain luoteisista kaupungeista: Paul Revere Boisesta (Idaho), Kingsmen Portlandista (Oregon) ja Sonics Tacomasta (Washington). Tämä fakta perusteleekin Rockin' Robin Robertsin hautakivitekstin kiistattomasti. Vaikka Louie Louie olikin alunperin alempaa länsirannikolta lähtöisin, niin todellisen valloituksensa se aloitti reilut tuhat mailia pohjoisempaa. Näistä lähtökohdista ajatellen ei ole todellakaan ihme, että Seattlesta muotoutui 90-luvulla grunge-musiikin keidas. Louie Louiella on varmasti ollut jonkinlainen välillinen vaikutus grungen merkittävimpien yhtyeiden Nirvanan ja Pearl Jamin musiikkiin. Molemmat Seattlesta.

Kingsmen oli se bändi, joka viimein nosti Louie Louien listoille asti loppuvuodesta 1963. Ykköseksi asti eivät rahkeet ihan riittäneet, sillä ykköspaikalla keikkui koko joulukuun ajan USA:n listahistorian ehkä käsittämättömin listaykkönen (kaikki myöhempien aikojen hirvityksetkin huomioon ottaen), belgialaisen Singing Nunin kappale Dominique. Tammikuussa 1964 kärkipaikan esteenä oli Bobby Vintonin There I've Said it Again. No, se oli sentään amerikkalaista alkuperää, mutta eipä juurikaan edellistä innostavampi. Elettiin synkkää aikaa amerikkalaisessa listamusiikissa, mutta muutos oli jo aivan nurkan takana. Se tuli Englannista, kuten tiedämme, mutta ei sekoiteta sitä nyt tähän juttuun sen enempää, sillä Louie Louien tarinassa tuli eteen suhteellisen kummallinen käänne.

Louie Louie oli nyt Kingsmenin avituksella noussut siis koko amerikkalaisnuorison tietoisuuteen. 60-lukua eteenpäin mentäessä siihen tarttuivat vielä monet muutkin, sillä Louie Louie taipui helposti monenlaisten esittäjien vaatimuksiin. Monenlaisia versioita siitä tehtiinkin. Näiden takana oli muun muassa niinkin erilaisia esittäjiä kuin esim. Beach Boys, Otis Redding, Frank Zappa, Ventures, Troggs, Sandpipers, Surfaris ja vielä moni moni muu. Biisin potentiaali oli kiistaton. Mm. edellämainittujen esittäjien kirjo on yksi osoitus siitä. Mutta räjähdysmäiseen suosion nousuun saattoi olla muitakin syitä. 

Nimittäin tuttu juttuhan ainakin musiikkihommissa on aina ollut, että jos joku yritetään kieltää moralistien tai muiden vastaavien taholta, sen vaikutus muuttuu päinvastaiseksi. Etenkin jos puhutaan nuorisomusiikista. Vuosikymmenten kuluessa ovat erinäiset nuorista huolissaan olevat piirit liimailleet varoittavia tarroja levynkansiin, kieltäneet artistien julkisia esiintymisiä, rajoittaneet  radiosoittoa yms. Lopputulos on ollut kutakuinkin aina ennalta selviö: Kiinnostuu kasvaa, levymyynti  nousee ja keikoilla riittää väkeä. Kielletty hedelmä maistuu makeimmalta. Sekin kuuluu nuoruuteen.

Osansa tällaisesta ajojahdista sai Louie louie ja nimenomaan Kingsmenin esittämänä. Nimittäin silloin vuosien 1963 ja -64 taitteessa, kun Louie Louie soi kaikkialla, sille yritettiin iskeä kuolinisku. Kaikki lähti siitä, kun Indianan osavaltion kuvernööri, kahden tyttären isä, Matthew Welsh sattui kuulemaan Louie Louien. Kappaleen sanat järkyttivät häntä suuresti. Louie Louien sanoitus oli hänen mielestään epäilyttävä, julkean seksuaalinen ja nuorisoa turmeleva. Hän otti yhteyttä osavaltionsa radio-asemiin ja vaati sen soiton lopettamista edellä mainituin perustein. Hän saikin tahtonsa läpi ja kanavat joutuivat vastentahtoisesti noudattamaan korkealta taholta tullutta määräystä. Welshin visio kuitenkin oli, että Louie Louie pitäisi pistää pannaan kaikkialla Yhdysvalloissa. Niinpä paikallinen soittokielto ei hänelle riittänyt ja hän jatkoi taistelua tavoitteensa eteen. Toisaalla myös Yhdysvaltain sen aikaista oikeusministeriä, presidentin veljeä, Robert Kennedyä, oli lähestytty asian tiimoilta kirjeitse. Kirjeen takana olivat vihaiset vanhemmat, joiden kotiin teinit olivat kantaneet tuon niin härskin levyn, ettei sen sanoja voinut edes kirjeeseen liittää.

Tällaiset jutut aiheuttivat lähes joukkohysterian huolestuneiden vanhempien joukossa ja johtivat siihen, että  juttu-Louie Louie alkoi levitä melkoisiin mittasuhteisiin.  Niinpä homma eteni seuraavalle asteelle. Oikeastaan se harppasi muutaman asteen ylikin, sillä Louie Louieta alkoi tutkia nyt FBI. Kyllä, se nimenomainen FBI, jonka tehtävänä on suojella kansallista turvallisuutta Yhdysvalloissa. Louie Louie katsottiin niin vahingolliseksi, että ilmeisesti koko maan turvallisuuden arvioitiin olevan vaarassa sen takia. Perusteina tutkimuksille oli se, että sanoituksen epäiltiin olevan vähintäänkin arveluttavan. Varmaa näyttöä asialle ei kuitenkaan normaalilla levynkuuntelulla löytynyt, joten asia annettiin FBI:n tutkittavaksi. Heillä oli asian suhteen paremmat tutkintavälineet. 

Mistä Louie Louiessa sitten lauletaan? Ei sen kummemmasta kuin tyttöään ajattelevasta jamakaikalaisesta merimiehestä, joka on matkoillaan kulkeutunut kauaksi kotisaaresta. Tämän ajatuksen taakse nyt kukin tietysti, niin halutessaan, pystyy rakentamaan vaikka minkälaisia juonikuvioita. Väistämättä mieleen tuleekin, että näillä huolestuneilla oli itselläänkin ilmeisen vauhdikas mielikuvitus näissä asioissa. Aikakausi tai julkisuuskuva vaati niistä kuitenkin pidättäytymään. Näin ollen niitä kuului paheksua. Tämä ajatusmallihan toimii vielä tänä päivänäkin. Ei ehkä musiikissa enää, sillä mikään ei tunnu olevan enää sillä saralla pyhää. Sen sijaan aika monta kohua on viime vuosina noussut esimerkiksi politiikan parissa piiristä kuin myös monista korkeamoraalisina pidetyistä instituutioista. 

Pari vuotta kestäneiden ja miljoonia dollareita maksaneiden tutkintojen aikana Kingsmenin keikoilla vieraili usein yleisön sekaan soluttautuneita FBI:n agentteja. Levyä soitettiin laboratorioissa eri nopeuksilla ja varmaan takaperinkin saadakseen selville mitä laulussa oikeasti lauletaan. Asia ei ollut niin yksiselitteinen kuin olisi aluksi luullut. Syyttäjätaho oli vakaasti sitä mieltä, että sanat eivät menneet niin kuin ne lyriikoissa lukivat. KIngsmenin laulajaakin kuulusteltiin hyvinkin tiukkasanaisesti ja taisi siellä kuulusteluissa käväistä Richard Berrykin, jolla ei enää ollut edes oikeuksia omaan lauluunsa. Fyysisyyteen asti ei kuitenkaan ajauduttu, mutta painostus oli ollut kovaa. Lopulta FBI ei kuitenkaan löytänyt levyltä mitään todistettavasti arveluttavaa materiaalia ja tutkinta jouduttiin lopettamaan. FBI joutui nöyrtymään Louie Louien edessä. Juttu jäi ratkaisemattomaksi ja Kingsmen jouduttiin moralistien suureksi pettymykseksi toteamaan syyttömäksi. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista nähdä minkälaisia tuomioita ja kenelle niitä olisi jaettu, jos oltaisiin todettu rikoksen tapahtuneen.  Onneksi ei kuitenkaan. 

Mutta kieltämättä jotain outoa Kingsmenin Louie Louiessa on. Sanoista ei (ehkä) todellakaan saa selvää joka kohdassa. Rummun iskut tulevat jonkun nopean huudahduksen päälle ja muuta tunnistamatonta älämölöä taustalta välillä kuuluu. Ehkä sittenkin siinä jotain tuhmaa on, sillä joku jossain nettikommentissakin kertoi olleensa Kingsmenin keikalla 60-luvulla ja hänen mukaansa koko yleisö tunsi "ne toiset" sanat laulaen niitä bändin mukana. Vaikea uskoa, että bändi itse olisi pystynyt näin nerokkaasti ja tarkoituksellisesti piilomerkityksiä biisiinsä piilottamaan. Ehkä niitä siellä oli, mutta kukin kuunnelkoon ja päätelköön kantansa itse. Kingsmenissä vuodesta 1963 saakka musisoinut Dick Peterson osaisi varmaankin valaista asiaa itse kirjoittamassaan Kingsmen historiikissa Louie Louie, Me Gotta Go Now. 

"Vapautuksen" jälkeen Louie Louie on jatkanut riemukulkuaan. Varmistettuja levytyksiä siitä on kertynyt pitkälle toistatuhatta kappaletta. 1600 on luku, jota Wikipedia tarjosi, mutta se ei liene kuitenkaan koko totuus. Youtubestakin löytyy virallisten versioiden lisäksi useita bootleg-levyiltä ja konserteista kopioituja pätkiä, joilla nimekkäätkin bändit soittavat Louie Louieta. Väittäisin jopa, että vaikka Yesterday onkin virallisesti listattu maailman coveroiduimmaksi kappaleeksi (Wikipedian mukaan yli 2200 levytystä), niin Louie Louie menee silti sen ohi esittäjien määrässä. Nämä kirjaamattomat Louie Louiet vaan löytyvät bootlegeilta, muilta epävirallisilta levyiltä ja lukemattomien bändien keikkojen biisilistoilta. Loogisesti ajateltunakin kynnys Yesterdayn soittamiseen on "hieman" korkeampi kuin Louien Louien kohdalla. Eikä siinä ole mitään negaatiivista kumpaakaan kohtaan. Jossain muuten väitettiin, että jos Yesterdayta soittaa takaperin se kuulostaa Louie Louielta. Tämä "fakta" kuulostaa kyllä niin mielenkiintoiselta, että siihen pitäisi kyllä selvyys saada. Ehkä joskus kun on oikein tylsää, eikä mitään muuta tekemistä, alan selvittää tämänkin jutun todenperäisyyttä.

Louie Louien vaikutuksia yksittäisiin kappaleisiin on paljon. Troggsin Wild Thing on aika selviö, mutta miltä kuulostaa esimerkiksi Bostonin More Than a Feeling (1976) tai Nirvanan Smells Like Teen Spirit (1991). Saattaa kuulostaa hieman oudolta, mutta kannattaa ensin kuunnella uusin korvin ja tehdä sitten vasta omat johtopäätökset. Bostonin Tom Scholz ei ole asiaa kieltänyt, joskin on kertonut More Than A Feelingin hakeneen vaikutteita ennemminkin Left Banke-yhtyeen Walk Away Reneestä. Kuulostaa todelta sekin, mutta enemmän siinä mielestäni on kuitenkin Louie Louieta. Nirvana taas soitti joskus livenäkin More Than A Feelingiä Smells Like Teen Spiritin lomassa. Olihan se kuulemma yksi Kurt Cobainin suosikkibiiseistä ja Louie Louie yksi ensimmäisistä kappaleista joita pikku-Kurt opetteli kitaralla soittamaan. Lisäksi esimerkiksi Rollareitten Get Off Of My Cloudin, McCoysin Hang On Sloopyn ja jopa Bob Dylanin Like A Rolling Stonen voidaan (kunkin oman vapaan tulikinnan mukaan) sanoa käyttäneen Louie Louieta sapluunanaan. Kinksin ensimmäinen hitti You Really Got Me:kin syntyi, kun Ray Davies yritti tapailla Louie Louien sointukulkua. Näin on Ray itse kertonut. 

Louie Louien meriittilista tuntuu lähes loputtomalta. Se on oikeutetusti niiden Rock And Roll Hall Of Fameen valittujen, alunperin 500:n kappaleen joukossa, joita pidetään musiikkilajin arvokkaimpina jalokivinä. Se on myös valittu kymmenien arvostettujen musiikkilehtien, radioiden ja tv-kanavien listoille, joilla on listattu maailman merkittävimpiä rock-biisejä. Se löytyy "Vuosisadan tärkeimmät kappaleet" listalta kuin myös "Kappaleet, jotka muuttivat maailmaa"-listalta. Lisäksi ne lukemattomat artistit, jotka ovat kappaletta esittäneet ovat pönkittäneet Louie Louien jalustan yhdeksi tukevimmista rock'n'rollin kulmakivistä, joiden perustusta ei heilauta enää mikään.

Louie Louiella on etenkin Yhdysvaltain luoteisosien rock-musiikkiperinteessä ihan oma asemansa ja kulttisuosionsa. Eikä ihme, sillä kyllähän tosiseikka on se, että siltä suunnalta koko juttu lähti laajenemaan maailman tietoisuuteen. Washingtonin osavaltiossa sitä on jopa esitetty alueen viralliseksi kansallislauluksi. Vuodesta 1959 soinutta "Washington My Homea" se ei ole kuitenkaan pystynyt sivuuttamaan, mutta osavaltion omaksi rock-biisiksi se on sentään epävirallisesti nimetty ja kirjoihin kirjattu. 

Noin viidenkymmenen mailin päässä osavaltion suurimmasta kaupungista, Seattlesta, etelään sijaitsevassa Tacomassa on järjestetty vuodesta 2003 lähtien Louiefest-nimistä tapahtumaa, joka keskittyy seutukunnan ja maankolkan bänditarjontaan. Epäilemättä jokainen esiintyvä bändi vetäisee jossain välissä Louie Louien. Viimeistään encorena. Pippalot huipentuvat siihen, että kaikki kynnelle kykenevät kitaristit kokoontuvat kaupungin baseball-stadionille  soittamaan yhtäaikaisesti Louie Louien kolmea sointua. Parhaimpana vuonna paikalla on ollut 754 kitaristia, jotka veivasivat kolmea sointua noin kymmenen minuutin ajan. Tavoitteena oleva tuhat kepittäjää on kuitenkin vielä saavuttamatta, vaikka homma kulkeekin nimellä Celebration of 1000 Guitars. Mutta ehkäpä jo ensi vuonna.

Mutta kyllä Louie Louieta juhlitaan ja rakastetaan laajemmaltikin. Nimittäin huhtikuun 11:s on nimetty Yhdysvalloissa kansainväliseksi Louie Louie-päiväksi. Sitä en tiedä, kuinka virallinen nimeäminen on, enkä myöskään sitä kuka nimeämisen on tehnyt, mutta ainakin Louie Louie Day löytyy kirjattuna joistain amerikkalaisista almanakoista. Päivä on määräytynyt Richard Berryn syntymäpäivän mukaan ja tietyille tahoille se onkin ilmeisen tärkeä päivä, sillä fanikantaa kappaleelle kyllä löytyy. Ilmeisesti homman takana on netissäkin esittäytyvä yhteisö The Louie Louie Advocacy and Music Appreciation Society (LLAMAS), joka on ottanut valistustehtäväkseen kansalaisten sivistämisen Louie Louien osalta. Yhteisön yksi tärkeimpiä tehtäviä on Louie Louien nostaminen Washingtonin osavaltion kansallislauluksi sekä kaikkien maailman artistien kannustaminen levyttämään Louie Louiesta lisää versioita. Sitä kun ei ole vielä hyväksytty Guinnessin ennätysten kirjaan maailman levytetyimpänä kappaleena, vaikka se tosiasiassa (ainakin luultavasti) sitä on. 

Kalifornialainen radioasema KFJC teki todellisen Louie Louie-kulttuuriteon vuonna 1983. Elokuun 19:ntenä päivänä vuonna 1983 se aloitti aalloillaan yhtäjaksoisen hittiputken nimellä Maximum Louie Louie Marathon. Homman nimi oli se, että ainoa biisi mitä se soitti kanavallaan seuraavan reilun kahden ja puolen vuorokauden aikana oli Louie Louie. Kaiken kaikkiaan maratoni kesti 63 tuntia ja sinä aikana ehdittiin soittaa Louie Louiesta 823 eri versiota. Mukana oli myös Richard Berryn, joka poikkesi paikan päällä itse henkilökohtaisesti vetäisemässä kappaleen livenä. Epäilemättä kova urakka kuuntelijallekin kuunnella koko show, mutta varmasti se toimi paremmin Louie Louiella, kuin olisi toiminut esimerkiksi Yesterdayllä. Luulisin, että viimeistään viiden Yesterdayn jälkeen olisin jo ainakin itse vaihtanut kanavaa.

Louie Louien tarina on todellakin aika erikoinen. Tätä juttua kirjoittaessani upposin itsekin siihen aika syvälle. Enää en ihmettele yhtään miten Dave Marsh pystyi kirjoittamaan aiheesta kokonaisen kirjan. Pikemminkin ihmettelen, että miksi homma jäi vain yhteen kirjaan. Kyllä Louie Louiesta toisenkin saisi aikaiseksi. Ehkä joskus saammekin aiheesta päivitetyn version. Ensipainos kun on jo vuodelta 1993. Kahdessakummenessä vuodessa on varmasti ehtinyt tapahtua paljon. 

Vuosikymmenten mittaan Louie Louie on saavuttanut ainutlaatuisen kulttimaineen, jollaista ei musiikkimaailmassa ole millään muulla yksittäisellä kappaleella. Internetkin tursuaa mitä kummallisimpia faktoja asiasta. Joihinkin niistä pitää toki suhtautua pienellä varauksella, mutta tämä pieni asioiden avoimuus vaan tekee tarinasta vieläkin kiehtovamman.  Jonkinlainen arvoituksellisuuden kehä Louie Louien ympärillä leijuu edelleen. Esimerkiksi se jupakka sanoituksen ympärillä ei ole käsittääkseni vieläkään selvinnyt. Eikä todennäköisesti selviäkään. Kummallisinta asiassa edelleenkin on mielestäni se, että mitä ihmettä ne sanoista valittaneet ihmiset siinä kuulivat ja olivat vielä niin varmoja asiasta, että tutkinta eteni FBI:lle asti. Ja kun Liittovaltion Poliisikaan ei sen aikaisella huipputekniikalla ja kuulustelutaidoilla saanut asiaan selvyyttä, niin miten ihmeessä sitten tavalliset ihmiset pystyivät siihen pelkällä korvakuulolla. Luultavia vastauksia ja kohuun johtaneita tekijöitä voisivat olla esimerkiksi politiikka, henkilökarisma, ryhmäajattelu ja luja usko. Yhdessä tai erikseen, miten vaan.   

Louie Louiehin voi todellakin törmätä missä vaan. Asioita penkoessani se tuli vastaan jopa Facebookissa. Sieltä löytyi Louie Louien omat fanisivut, joille ylläpitäjä päivittää muun sälän ohessa joka viikko uuden version kappaleesta. Sivustahan piti tietysti heti tykätä ja liittyä samantien ryhmään. Ensimmäisenä suomalaisena muuten. Nyt pysyn uusista Louie Louie-käänteistä ajan tasalla ja tunnen eläväni itsekin mukana sen monimuotoista tarinaa. Ehkä linkitän sinne itsekin joskus ne kaikki kaksi kotimaista Louie Louie-versiota, jotka Suomi-rock tuntee. Tällä määrällä taidamme tulla aikalailla jälkijunassa, mutta ainahan asialle voi tehdä jotain. Vieläkö muistatte mikä olikaan yksi LLAMAS:in tärkeimmistä tehtävistä?

Meillä kortensa kekoon ovat heittäneet Ratsia, jonka liveveto löytyy vuonna 1980 ilmestyneeltä sekalaisten esittäjien kokoelmalevyltä Metropolis, sekä Flaming Sideburns ensimmäisellä levyllään Bama Lama Boogaloo vuodelta 1997. Myös tämä Louie Louie on live. 

Yksi asia on vielä käsittelemättä: Richard Berry. Mies, joka sävelsi Louie Louien ja pari vuotta myöhemmin myi sen oikeudet eteenpäin päästäkseen naimisiin. Mitä hänelle tapahtui? Eipä mitään ihmeellistä. Hän pääsi onnellisesti naimisiin, joskin erosi myöhemmin, ja sai aikanaan kuusi lastakin. Muusikon uraansa hän jatkoi ilman sen kummempaa menestystä tai suurempaa kuuluisuutta. Samaan aikaan toisaalla muut takoivat hänen kappaleellaan miljoonia, joista mitään ei päätynyt hänen taskuihinsa. Säveltäjätiedoissa luki tietysti edelleen hänen nimensä, mutta korvaukset radiosoitosta ja uusista levytyksistä kasvattivat ihan muiden ihmisten pankkisaldoa. Luulisi, että Richard Berry olisi ollut katkera asian suhteen, mutta ei. Hän on haastattelussa kertonut, että tuohon maailman aikaan laulujen kauppaaminen oli ihan normaalia toimintaa. Hän oli vain iloinen siitä, että heille yleensä annettiin aikoinaan mahdollisuus päästä studioon lauluja levyttämään. Ihailtava asenne, ei voi muuta sanoa. 

Draaman kaaren ja tarinan yllättävyyden takia pitää tässäkin jutussa olla vielä ainakin yksi yllättävä käänne. Se tapahtui vuonna 1986 Richard Berryn asustellessa Los Angelesissa. Rahat olivat tiukalla ja hän oli päätynyt asumaan yhteistalouteen vanhan äitinsä kanssa. Eräänä päivänä puhelin soi. Toisessa päässä oli California Cooler-juomatehtaan mainosmies. Hän halusi puhua miehen kanssa, joka on säveltänyt Louie Louien. Richard myönsi olevansa kyseinen henkilö. Mies kertoi yhtiön suunnittelevan uutta mainossarjaa tuotteelleen, jonka taustalla soisi vanhoja rock'n'roll-hittejä. Mukaan oli kelpuutettu mm. Spencer Davis Groupin Gimme Some Loving, Trashmenin Surfin' Bird, Little Richardin Tutti Frutti ja Sam The Sham And The Pharaohsin Wooly Bully. Nyt mukaan haluttiin myös Louie Louie. Mainoksessa oli tarkoitus soittaa Kingsmenin rokkavampi versio, mutta siihen tarvittiin säveltäjän lupa ja lupaan tarvittiin Richard Berryn allekirjoitus. En tiedä mikä oli se juttu, että tässä tapauksessa Richardilla yllättäen olikin oikeuksia Louie Louieen, mutta ensimmäisenä tulee mieleen, että voisiko vastaus olla televisio. Joku lakipykälä jossain oli ehkä antanut luvan soittaa kappaletta radiossa, mutta televisio vaatikin toisen luvan. Oli miten oli, niin pienten neuvottelujen jälkeen California Coolerin lakimiehet tarttuivat toimeen ja tuloksena olikin yhtäkkiä, että Richard Berryllä olikin taas noin 27:n vuoden jälkeen oikeudet Louie Louieen. Ei ihan kaikki, mutta sen verran kuitenkin, että hän sai heti ensikorvauksena kaksi miljoonaa dollaria ja sen lisäksi jokaisesta radiosoitosta alkoi tippua korvausta pankkitilille. Sen jälkeen ei Richardilla enää sitten ollutkaan rahahuolia. Oikeus voitti, tarinaan saatiin onnellinen loppu ja aiemmin kehumani Richardin ihailtava asenne palkittiin. Näinhän sen piti mennäkin.

Tulot Louie Louiesta mahdollistivat sen, että Richardin ei tarvinnut mennä oikeisiin töihin, vaan hän pystyi edelleen jatkamaan keikkailua ja musiikin tekemistä. Sitä kesti vielä seuraavalle vuosikymmenelle saakka. 90-luvun puolivälissä Richard alkoi kuitenkin sairastella, mikä johti siihen, että hänen kuntonsa alkoi nopeasti heiketä. Tammikuun 23:ntena 1997 hän sai kotonaan Los Angelesissa sydänkohtauksen, joka koitui kohtalokkaaksi. Hän oli 61-vuotias. 

Yksittäisenä artistina Richard Berryä ei lueta suurten joukkoon. Eikä hänen nimensäkään kilauta kuin kaikista valveutuneimpien alan harrastajien kelloja. Perinnöksi kaikille meille maailman musadiggareille hän jätti kuitenkin yhden kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-biiseistä. Sen tuntevat kaikki. Jos Louie Louieta pitäisi kuvata vain yhdellä sanalla, voisi se sana olla vaikka "Klassikko", sillä sellainen se kiistatta on. Siinäpä onkin yksiselitteinen fakta, johon tämä kirjoitus on hyvä lopettaa, sillä parempaakaan Louie Louieta kuvaavaa sanaa en enää keksi. Louie Louie. Me gotta go now!